EVP-indeksi – alueellisesti elinvoima sekä veto- ja pitovoimamittausta
Keväällä 2023 istuimme Timo Aron kanssa Turussa, Aurajoen rannalla, ja mietimme, kuinka villlisti ja määrittelemättä käytetään ja julkistetaan erilaisia listoja, joissa tuomitaan joku kunta kadotukseen heikon elinvoiman tai vetovoiman kuntana ja vastaavasti kirkastetaan toisia kuntia elinvoiman ja vetovoiman kristalloitumiksi. Päätimme yrittää määritellä käytettyjä käsitteitä ja koettaa operationalisoida niitä riittävällä muuttujajoukolla. Tavoittelimme yhtä indeksiä, joka olisi laskettavissa julkisista tietolähteistä historiassa ja tulevassa. Työhön saimme mukaan nuoremman mestarijoukon, Rasmus Aron ja Tuomas Hanhelan. Lopputuloksena saimme aikaan elin- veto- ja pitovoiman yhteisen EVP-indeksin, jolla voidaan vertailla Manner-Suomen kuntia keskenään, mutta jota voidaan käyttää myös kuntakohtaisena strategianmittauksen apuvälineenä. Mittaristossa on 20 osamuuttujaa. Ajatuksesta innostui myös KAKS ja sen innovatiivinen johtaja Antti Mykkänen, joka lupasi julkaista työmme Polemia-sarjassa.
Määrittelimme elinvoiman tekijäkokonaisuudeksi, jossa otetaan huomioon aluetaloudellinen kasvu ja kasvuun liittyvät tekijät, jotka voidaan edelleen jakaa ulkoiseen ja sisäiseen sekä kovaan ja pehmeään elinvoimaan. Vetovoima vastaavasti määrittelee, kuinka kiinnostava, houkutteleva, dynaaminen, haluttava jne. alue on ulkopuolisten näkökulmasta. Pitovoima on hankalin käsitteellistettävä ja operationalisoitava, mutta silti pitovoimaan liittyy ainakin viihtyisyys, mukavuus, hauskuus ja turvallisuus erityisesti alueella asuvien näkökulmasta.
Analyysin taustalla ja mittareiden valinnassa käytettiin apuna viitekehystä, jossa tunnistettiin alueiden välisissä eroissa vallitsevat lähtökohdat: alueiden väliset erot ovat melko pysyviä ja kehityksellä on vahva polkuriippuvuus. Alueelliset erot ovatmuodostuneet elinkeino- ja toimialarakenteen muutosten ja alueellisen työnjaon seurauksena vuosikymmenten kehityksen aikana. Aluekehitys on luonteeltaan keskittävää ja lukkiutuvaa, kehitys joko vahvistaa tai heikentää itse itseään sekä luo polkuriippuvuutta. Aiemmin tapahtunut kehitys heijastuu nykyiseen ja tulevaan kehitykseen joko lisäämällä myönteisiä tai kielteisiä kehä- ja kerrannaisvaikutuksia.
Alue- ja väestönkehityksen tilannekuva auttoi mittareiden valinnassa
Kaupungistuminen jatkuu – korona oli vain rytmihäiriö. Harmaa siirtymä etenee, alueilla on vaihtelevasti mutta tuntuvasti osaaja -ja työvoimapula, maahanmuutto ja vieraskielisyys korostuvat. Vihreä siirtymä muuttaa tilannetta – alueellisesti hyvinkin epätasapainoisesti. Liikenne, koulutus ja sijainti vahvana kolmiyhteytenä toimii kehityksen hidastajana tai vauhdittajana. Ja unohtaa ei pidä mustia joutsenia, kehityksen ennakoimattomuutta.
Kokonaisuutta voidaan kutsua myös Timon käsitteistön mukaan demografiseksi neloskierteeksi, jossa keskittävä, valikoiva ja polarisoiva muuttoliike lisää lähtö- ja tuloalueiden välisiä eroja – muuttajissa yliedustettuina ovat hyvin koulutetut ja työlliset nuoret aikuiset. Maahanmuuttokin keskittyy. Lasten määrä vähenee ja syntyvyys alenee ja samaan aikaan väestö ikääntyy. Työikäisten määrä vähenee. Eero lisää tähän kohtalokkaana vaikutuksena, että erityisesti kunnallisten osaajien ja soteen liittyvien työntekijöiden määrä vähenee ja kustannustaso kasvaa – ja verotulot vähenevät työntekijämäärän vähentyessä. Tämä kasvattaa menestyneiden alueiden tulontasauksen tarvetta taantuville alueille, ja samaan aikaan muuttoliike kasvattaa investointitarvetta ja investointien rahoitustarvetta samaan aikaan, kun taantuvilla alueilla käyttöomaisuus ”hapantuu käsiin”.
Elinvoima-, vetovoima- ja pitovoimaindeksin mittaukseen valittiin hallittavuuden vuoksi 10 + 10 avainmuuttujaa, joista löytyy vertailukelpoista ja luotettavaa aikasarjatietoa. Elinvoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden tulo- ja talous-, yritys-, työllisyys-, koulutus- ja terveysdynamiikkaan. Veto- ja pitovoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden väestö- ja vetovoima, asumis- ja rakentamis- ja vapaa-ajan dynamiikkaan. Kuntien taloutta tultaneen terästämään mittauksessa jatkotyössä, samoin kuin pitovoiman mittausta.
Analyysi toteutui kuntatasolla, muuttujien tiedot kerättiin kuntakohtaisesti. Indeksissä jokaiselle kunnalle annettiin muuttujakohtaisesti arvo 0-100 välillä kunnan arvon persentiiliin perusteella siten, että vahvin arvo saa aina arvon 100 ja heikoin arvon 0. Kaikki muut arvot sijoittuivat näiden arvojen väliin. Mitä suurempi arvo, sitä parempi.
Indikaattorien arvoista aggregoitiin molemmat indeksit, jotka perustuvat kaikkien käytettyjen indikaattorien keskiarvoon. Molempien indeksien indikaattorien keskiarvosta muodostui alueen EVP-indeksi, joka kuvaa alueen elinvoima- sekä veto- ja pitovoimadynamiikan positiota ja sijoituksen muutosta suhteessa kaikkiin muihin kuntiin.
Kaikki muuttujat olivat painottomia eli samanarvoisia suhteessa toisiinsa. Tulokset laskettiin erikseen sekä elinvoima- että veto- ja pitovoimaindeksin osalta sekä lopuksi yhteistuloksena molempien indeksien perusteella.
Keskeiset tulokset
Korkeimman elin-, veto- ja pitovoimaindeksin (EVP) kunnat sijoittuvat ryppäiksi Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille, Pohjanmaan rannikolle, Lapin maakuntaan ja pistemäisesti muille alueille. EVP-indeksin arvo oli pienin alueellisesti Itä-Suomen ja keskisen Suomen kunnissa sekä useiden maakuntien reuna-alueilla. Kymmenen parhaan EVP-indeksin kärkikuntaa olivat Helsinki, Espoo, Pirkkala, Sipoo, Vantaa, Tampere, Kirkkonummi, Kauniainen, Kittilä ja Tuusula.
Timo kehitti oheisen nelikentän elinvoiman ja vetovoimaindeksin vahvuuden ja heikkouden ulottuvuuksina. Vahvan elin-, veto- ja pitovoiman kenttään ovat keskittyneet suuret kaupungit, osa keskisuurista kaupungeista sekä suurten kaupunkien kehyskuntia.
Myönteisiä poikkeuksia ovat mm. Kittilä, Inari, Luoto ja Kustavi. Toisessa ääripäässä eli heikon elin-, veto- ja pito-voimakentän kenttään ovat keskittyneet pääosin pieniä alle 5 000 ja alle 10 000 asukkaan kuntia sekä osa seutu- ja maakuntakeskuksista. Vahvan elinvoiman ja heikon vetovoiman kentässä on runsaasti seutukaupunkeja ja toisen asteen kehyskuntia, jotka eivät sijaitse suurten tai keskisuurten kaupunkien välittömässä läheisyydessä.
Yllättävää oli, että kokonaisindeksin ja erikseen elinvoima- ja vetovoimaindeksin ja kuntien talouden vahvuudessa ei ollut riippuvuutta! Riippuvuus oli hädin tuskin nollasta poikkeavia. Tämä osoittanee, että esimerkiksi elinvoimaiset kehyskunnat ovat nekin taloudellisissa vaikeuksissa, ne velkaantuvat ja niissä on jatkuva pula työvoimasta – ja riittävästä verorahoituksesta.
FCG:n Aamukahvit – Lataa tallenne
Miten kuntien elinvoima syntyy ja millaiset tekijät siihen vaikuttavat?
Kuntien elinvoiman rakentuminen on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat monet eri tekijät. Aamukahviwebinaarissa käsitellään MDI part of FCG:n ja Kuntaliiton valtakunnallisen kuntakyselyn Kuinka kuntasi sykkii? tuloksia sekä tutustutaan tuoreeseen EVP-indeksiin.
